SIPERIANKISSA

Siperiankissan alkuperä on tuntematon. Ko. kissoja oli kuitenkin esillä Dresdenin eläintarhassa viime vuosisadan lopulla. Oletetaan kuitenkin, että siperiankissa on kehittynyt Siperiaan muuttaneiden ihmisten mukaansa ottaneista kissoista. Siperian aktiivinen asuttaminen alkoi 1600-luvulla, joten siperiankissan juuret voivat olla näinkin kaukana. Siperian ankara ilmasto karsi pian joukosta liian heikot ja lyhytkarvaiset kissat. Siperiankissa on kehittynyt omaksi rodukseen kaukana muiden rotujen vaikutuspiiristä.

FIFe hyväksyi Siperiankissan vuoden 1998 alussa, ensimmäinen siperiankissa kuitenkin tuotiin Suomeen jo 1992, naaraskissa on nimeltään Plamenka. Muutamat ihmiset innostuivat siperiankissoista ja niinpä jo ennen rodun virallista hyväksymistä Suomessa oli jo kasvatettu kolme pentuetta.

Siperiankissa on kooltaan keskisuuri tai suuri. Pää on pyöreä ja nenän profiilissa on painauma. Korvat ovat keskikokoiset ja eteenpäin työntyneet, silmät suuret, hieman ovaalinmuotoiset ja kaukana toisistaan. Vartalo on lihaksikas, jalat voimakkaat ja tassut suuret. Turkki on puolipitkäkarvainen, tuuhea, vettä hylkivä ja hieman karhea.

Siperiankissalla hyväksytään kaikki luonnolliset värit ja se arvostellaan yhdeksässä väriryhmässä kuten norjalainen metsäkissa, maine coon ja turkkilainen angora.

Siperiankissa on hyvin ystävällinen, ihmisrakas ja joskus hieman itsepäinenkin, se osaa esittää oman mielipiteensä asioista.

 

Kategoria I
exotic
persialainen

Kategoria II
american curl
maine coon
norjalainen metsäkissa
ragdoll
pyhä birma
siperiankissa
turkkilainen angora
turkkilainen van

Kategoria III
abessinialainen
bengali
burmilla
brittiläinen
burma
kartusiaani
cornish rex
devon rex
german rex
eurooppalainen
japanin bobtail
korat
manx
cymric
egyptin mau
ocicat
venäjänsininen
snowshoe

sokoke
somali
sfinx

Kategoria IV
balineesi
itämainen pitkäkarva
itämainen lyhytkarva
siamilainen
seychellien lyhytkarva
seychellien pitkäkarva

Kotikissat

Kasvattajien yhteystietoja

AMANTETolonen Merja
09-495139 050-3599670, Helsinki, Sähköposti
AMURINRissanen Tessaliina
03-7784470, 040-8228777, Hollola, Sähköposti
JOKIHELMIHarju Kaija
040-5146066, Renko, Sähköposti
KULTATURKINVäisänen Satu
0400-843991, Tuulos, Sähköposti
MAGNIFICATAhlqvist Mervi
050-374 0635, Hikiä, Sähköposti
MINTSULIININKarhunen Satu
0400 930963, Sälinkää (Mäntsälä), Sähköposti
RASPUTINVähä-Luomi Riitta
0400-645643, Jyväskylä, Sähköposti
SIENNANLonka Kirsi
040-7496606, Imatra, Sähköposti
SIPERIANKULTAJähi Eriika
0400-955308, Hamina, Sähköposti
SIPPANRoivas Anna
0400 631539, Turku, Sähköposti
TAIGAHELMENLehtinen Katri
050 3631965, Järvenpää, Sähköposti
TAIMYRINMatero Heli
0400 270522, Vantaa, Sähköposti
TAMMIKATINLaitoma Anne
045-639 0399, Tammisaari, Sähköposti
VILLANWallius Stina-Marie ja Samuli
050 468 0812, Turku, Sähköposti