Yhdistys

SUROKin historiaa

Suomen Rotukissayhdistys ry (SUROK) on uranuurtaja Suomen rotukissatoiminnassa. Yhdistys perustettiin 29.09.1960 nimellä Helsingin Rotukissayhdistys ry. Jäsenmäärä kasvoi kuitenkin voimakkaasti ja tasaisesti ympäri Suomea, joten nimenmuutos katsottiin aiheelliseksi v. 1967. Perustamisvuonna yhdistykseen kuului 20 jäsentä kasvaen toisen toimintavuoden aikana 60:een. Tällä hetkellä yhdistyksen jäsenmäärä on n. 2000.

Suomen Rotukissayhdistyksen hallitus on yhdistyksen toimeenpaneva elin. Yhdistyksellä on yksi aktiivinen aluepiiri, Kymen piiri.

Suomen rotukissatoimintaa johtava korkein päättävä elin on Suomen Kissaliitto ry. Keskusliittoon kuuluu 13 rotukissayhdistystä eri puolilta maata. Yhdistykset kuuluvat Kissaliiton kautta myös kansainväliseen kattojärjestöön FIFé:en (Fédération Internationale Féline). FIFé on noin 40 jäsenmaan yhteenliittymä, jossa noudatetaan yhtenäisiä sääntöjä ja määräyksiä.

Toiminta

SUROK on toimintansa alkuvuosista lähtien järjestänyt kansainvälisiä rotukissanäyttelyitä. Ensimmäinen näyttely pidettiin 01.- 03.04.1961. Näyttelyssä oli mukana 43 kissaa, joista ulkomaisia oli 19. Viime vuosina yhdistys on järjestänyt vuosittain neljä näyttelyä, joihin osallistuu keskimäärin 600 kissaa.

Yhdistys järjestää myös erilaisia jäsentapahtumia. Ohjelmassa on mm. eläinlääkärien luentoja, rotuesittelyitä ym.

Harkitsetko rotukissan hankintaa?

Jäsenkunnastamme löytyy kasvattajia melkein jokaiselle Suomessa olevalle kissarodulle. Pentulistalta saat tiedot kasvattajista, joilla on tällä hetkellä varattavissa olevia pentuja. Katsothan myös aikuiset kotia etsivät kissat. Rotuja koskeviin kysymyksiin saat parhaimmat vastaukset suoraan kasvattajilta tai kyseisen rodun rotuyhdistykseltä.

Rotukissalla on aina rekisterikirja. Rekisteröimätön pentu ei voi saada rekisterikirjaa myöhemmin, eikä sitä katsota kuuluvaksi puhdasrotuisiin kissoihin.

Kissaharrastus on mukava harrastus, johon kaikki perheenjäsenet voivat osallistua. Se antaa uusia ystäviä ja mielenkiintoista tekemistä vapaa-aikaan.

Kissa perheenjäsenenä merkitsee älykästä ja helppohoitoista lemmikkiä, joka vaatii kuitenkin rodusta riippumatta päivittäistä huolenpitoa ja hoitoa.

Rotukissayhdistykseen voi kuulua, vaikkei omistaisi rotukissaa, eikä kävisi oman kissan kanssa näyttelyissä. Jäsenetuihin kuuluu mm. Kissaliiton KISSA-lehti, SUROKin jäsenille kuuluva jäsenlehti SUROKISSA, sähköinen jäsentiedote eSurokissa, ja tietysti oikeus osallistua kaikkiin jäsentapahtumiimme.

Videomuodossa oleva tietopaketti ”Kun kissa muuttaa kotiin”. Tekijä:Yhteishyvä Asiantuntijana: Rotukissakasvattaja ja kansainvälinen kissatuomari, Arja Martikainen

 

Comments are closed.